keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kotoista joulutohinaa

Meidän perheessä on nyt virallisesti aloitettu joulutohina! :) Itse olen intohimoinen sisustaja ja ajattelinkin jakaa pieniä sisustusvinkkejä joulua varten.

Ensimmäiseksi päätin yhdistää kaksi jouluista asiaa: kynttilän ja kaktuksen. Näyttää aika hyvältä ja koko perhe oli ihmeissään. Ideaa saa vapaasti käyttää!



Toinen vinkkini liittyykin samalla yleiseen sisustamiseen. Meidän jokaisen vessahan kaipaa välillä pientä uudistusta :) No tänä jouluna meillä on vessassa kaikilla punainen käsipyyhe ja punainen hammasharja! Kyllä joulu tulla jollottaa!

tiistai 22. marraskuuta 2011

Kaikki tallessa!

Tutustuin tuossa taannoin ystäväni Sarin opastuksella raakaruokaan. Raakaruoka on paljon kypsytettyä ruokaa tervellisempää, sillä kypsentäminen tuhoaa ruoka-aineiden luontaisen rakenteen ja suorastaan tappaa ruuan.

Aloitin raakaruokaharrastuksen marja- ja pähkinäpirtelöistä. Nyt kuitenkin olen edennyt harrastuksessani siihen pisteeseen, että päätin kokeilla ensimmäistä ihan omaa reseptiä.  Olen perinteisen suomalaisen ruuan ystävä, joten muokkasin lasten suosikkireseptin "raakulle" (raakaruokailijalle) sopivaksi.  Tarjoilin lihapullataikinaa tuoreperunoiden ja -porkkanan kera. Annos oli erittäin herkullinen ja otsikon mukaisesti kaikki ravinto- ja makuaineet olivat tallessa!

Harmikseni jouduin huomaamaan mieheni tartuttaneen ennakkoluulonsa lapsiinkin. Perheen vastustus haittaa hieman omaakin innostustani, mutta pitkäjänteisyys ilman tuputtamista tuottanee tulosta :)

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Uudet sukat!

Blogini edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt hetki, mutta kotoillessa sitä vain on niin kiireinen:) Olen muuten innostunut kokeilemaan raakaravintoa, mutta siitä lisää myöhemmin. Edellisistä sukistani pidettiin niin paljon, että suostuin tekemään vielä toiset, oikeinpa pikavauhtia. Tällä kertaa halusin kokeilla hieman vaativampaa kirjoneulekuviota; tämä mainio ohje löytyi Novita-lehdestä. Olin aikaansaannokseeni oikein tyytyväinen. Lähemmin sukkia tarkasteltuani huomasin kuitenkin harmikseni pienen kokoeron. Korjaantuisikohan se lämpimällä pesulla? Sukat menevät pikkujoulupukin konttiin, toivottavasti lahjansaaja ei pientä eroa huomaa. Itsehän sitä on töidensä kriittisin tarkastelija.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Kiirettä ja askartelua

Anteeksi kaikki lukijani! En ole ehtinyt päivittämään blogiani, koska minulla on ollut niin kiire pilatesharrastukseni kanssa. Suosittelen kaikille tätä kivaa ja tehokasta lajia! :)


Olen nyt innostunut entisöimään huonekaluja. Eilen entisöin monta vuotta sitten Ikeasta ostamani hyllykön. Käytin pääasiassa mehiläisvahaa. Laitan myöhemmin kuvia hyllyköstä!
Mehiläisvaha on tosi kätevää huonekalujuttuihin :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Kirpputorilöytöjä :)

Tykkään kovasti käydä kirpputoreilla ja joskus teen aika mahtaviakin löytöjä.
Tänään oli sellainen päivä.
Läheiseltä kirppikseltä löytyi vähän käytettyjä Lumenen meikkejä parilla eurolla. :)


Kyllä kotonakin voi näyttää hyvältä ja pikku glitteri piristää päivää! :)

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Paleleville varpaille lämmikettä

Talvi tekee tuloaan, joten sain juuri sopivasti valmiiksi villasukat! Sukat on neulottu Novitan Seitsemästä veljeksestä, ja käytin hauskasti sekä raitaista että yksiväristä lankaa. Varastoistani nimittäin löytyi lähes samanväristä lankaa kuin yksi raitalangan raidoista :)


Näillä kelpaa lämmittää jalkoja pakkasella!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Varaslähtö Jouluun

Olen aina ollut ehdottomasti jouluihmisiä. Tänään päätin ilahduttaa perhettä leipomalla joulutorttuja. Onhan nyt hieman aikasta aloittaa joulun vietto, mutta en saa koskaan jouluherkuista kyllikseni. Joulutortut tein perinteisellä reseptillä, mutta luumuhillon sijasta laitoin torttuihin omenahilloa. Se toi muuten niin perinteikkääseen leivonnaiseen mukavasti yllätyksellisyyttä. Lehtevä taikinahan on kaiken A ja O!




Ei varmaan tarvitse mainita, että kaikki tortut katosivat nopeasti parempiin suihin! :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kakku Sarille

Tässä ensimmäinen leivontapostaukseni :)

Kyseessä on kakku ystäväni Sarin synttäreille. Sari toivoi jotain omantyylistään ja yritin ottaa sen leipoessani huomioon. Mielestäni onnistuin ihan kivasti. Onnea Sari! :)

Kotoilublogi

Heippa kaikki ihanat lukijani! :) :)

Kyllästyttyäni työelämän vaatimuksiin ja oravanpyörään olen viettänyt aikaa kotoillen, rentoutuen ja rauhoittuen. Tässä blogissa aion kertoa itseäni kiinnostavista asioista ja elämästäni. Tykkään leipomisesta ja käsitöistä ja aion myös esitellä työni  tuloksia teille.

Tervetuloa :)